Viimeisen käyttöpäivän nähnyt jauheliha
En oikein ymmärrä, mikä joitain ihmisiä vaivaa. Kun tullaan pyytämään kappaleita joita halutaan kuulla, niin ei... ei kelpaa prk...le vaikka kaikki haluamansa kappaleet soitan.
Olin tuossa viikonloppuna taas keikoilla ja iltojen tapaan tulen paikalle ja laitan kamat kasaan, otan ison tuopin vettä ja kupposen kahvia ja odottelen iltani alkamista.
Keikan edetessä fiilis oli hyvä ja mieliala korkealla. Kunnes pienen pieni rouva tulee minulta pyytämään kappaletta, jonka haluaa laulaa. Tämä olisi ollut muuten ok mutta kun nostin katseeni ja huomasin että alkukantaiset apinan geenit tulevat niin vahvasti rouvan kasvoista läpi että en voinut muuta kuin purra poskeani ja suunnata katseeni kohti lattiaa. Tuli rouvan vuoro laulaa ja kun tämä apinoiden planeetta elokuvasta karannut rouva alkoi laulaa niin muutkin kuulijat olivat samaa mieltäni kanssani että samassa tilassa ei voinut enää olla. Joten päätin ottaa pienen 4 minuutin pisutauon.
Paikalla oli myös porukka, jolla oli temppulientä kerrakseen veressä ja mietinkin koskas nämä mahtavat tulla laulamaan...No melkein heti kun olin tuon ajatuksen saanut päähäni. Ja he eivät laulaneet yhtä eikä kahta vaan puhutaan reilusta kymmenestä kappaleesta. Sieltä tuli Juicesta Rod Stewarttiin, en tiedä jaksanko enää ajattelin, kunnes tämä yksi kaveri tulee ja antaa kunnon halauksen. Tämä kännipelle, joka näytti siltä kuin hampaat olisi hakattu suusta ja hengitys haisten aivan gourmet kaurapuurolle a´la vessanpönttö sanoi minulle: ´Olen mä aika kova vetämään tangoa, kiitos illasta´. Taputin kaveria olalle ja sanoin vain oksennusta pidätellen että niin olet. Ja selvennyksenä vielä että kännipellen suusta ei kuulunut ainuttakaan tango kappaletta saatikka mitään muutakaan kappaletta mistä olisi saanut selvää.
Iltani kohokohta oli kuitenkin tämä ´viimeisen käyttöpäivän nähnyt jauheliha`. Rouva, joka oli miehensä kanssa ravintolassa. Mies oli kuin olisi jäänyt jonkinmoisen tiejyräiskuporakone yhdistelmän alle. Silmät pulpahtaisivat pian ulos kuopistaan, nenä oli joka kerran toisella poskella kuin edellisellä, kun miehen näin ja suu... ei sitä suuksi voinut sanoa. Olkoon aukko keskellä leukaa. Lisäksi vielä mies oli tuommoinen ´tuulen nussima vinkuheinä´eli laiha kuin mikä. Ihme ettei tällä miehellä tanssiessa menneet jalat poikki, oli ne kyllä sillaiset cocktail tikut että odotin koko ajan koska napsahtaa. Mutta takaisin tuohon harmahtavaan jauhelihaan eli rouvaan. Soittelin siinä toive musiikkia kun tämä Auschwitzistä karannut elämäntapa valittaja tulee viereeni ja toteaa: ´Voitko soittaa jotain tanssittavaa musiikkia?` Tottakai totesin, minkälaista tanssittavaa musiikkia haluat lisäsin. Harmaa jauheliha katsoi minua silmät pyöreinä ja sanoi vähän ajan päästä, että jotain mitä voi tanssia. Aaaaaaaaaaaaaahhhhhhhhhhhhhhhhh... Soitin kasaria, ysäriä ja tämän hetken biisejä suomalaisesta ulkomaiseen musaan. Ei...ei mikään kelpaa. Jokaikisen kappaleen jälkeen valivalivali ja vali. Kysäisin rouvalta mikä tietty kappale olisi mitä hän halusi tanssia tämän vinkuheinänsä kanssa? Sain peräti viisi hänen lemppari tanssikappaletta, jotka soitin peräkanaa. Ei, ei kelpaa. Naama kuin myyrän vit...lla se istuu pöydässä ja näyttää siltä kuin olisi imenyt kaikki ravintolan sitruunat kertaistumalta. Mulle riitti, älä pyydä mitään...mitä helvettii te haluutte multa.
Onneksi paikalla oli myös viihdyttävä puliukkokomppania, joiden kanssa vietin loppuillan...