Oma seura tuntuu tutun turvalliselta ajattelin, kun saavuin keikkapaikalle.

Katsoin uutta keikkapaikkaa aluksi arastellen, koska kyseisessä paikassa ei ole totuttu karaoken laulamiseen. Olin kuin pieni aavikon kukka, joka yrittää muistaa ja toteuttaa ravintolan toiveet ja pelisäännöt.

Tässä raflassa saa siis unohtaa veijarimaiset nitrodiskon tähtihetket sekä kosioretkellä oleva rokkikukko saa palata lähtöruutuun. Vieressä seisoi hiuksista päätellen uros riikinkukko. Oli hiukset sen verran viuhkaksi taakse laitettu. Siinä se liiteli edestakaisin kuin mikäkin liito-orava. Ihme otus, lievää ad/hd:täkö ilmassa?

Näin mennään. Kyllä paikasta hyvä saadaan, otin pienen ryhtiliikkeen ja pistän kaikki voimavarani peliin. Luonnonvoima hoitaa loput.

Mitä olen oppinut tällaisista paikoista? Pienet eleet tekevät suuren vaikutuksen. Sitä energiaa ei voi pakottaa, se tulee, kun sen aika on. Uskallus heittäytyä uusiin asioihin liittyy siihen, että jokainen keikka minkä vedän, on minulle yhtä juhlaa. Saan tavata upeita erilaisia ihmisiä, joita en ikimaailmassa näkisi, jos olisin "oikeissa töissä".

Olipa kerran Suomi, jossa kaikkia ahdisti ja rahat oli loppu. Tehtaan piipuista tuprusi ei yhtään mitään ja taajaman kadut kaikuivat tyhjyyttä.

Olo oli kuin risupartakaverilla autiolla saarella. Ravintola oli hiljainen...liian hiljainen. Kun kävelin esiintymislavalle tai lavalta pois, kenkien kopinan saattoi kuulla jokainen. Oli kuin astelisi kirkossa, kovalla pohjalla olevaa väylää pitkin alttarille.

Oloni oli tosi huono, vähän kipeän oloinen. Olin kuin ameba, joka ei tiennyt mitä pitäisi tehdä.

Nyt mennään metsään ja kovin, ajattelin. Ihan okei, tää on tätä, keikkailevan ihmisen elämää. Ei muuta kuin liskotanssilla kohti esiintymislavaa ja pikku-show meininki päälle kouralliselle määrälle ihmisiä.

Ihmisiä alkoi virrata paikan päälle, myöhemmin illan hämärtyessä ja ihmisillä oli hyvä meininki.  Mitä paremmin sen teen, sitä enemmän ihmisiä kiinnostaa. Aloin speakata mikkiin ja en tiedä mikä mulle tuli. Multa alkoi tulla sillasia aivopieruja ettei ole tosi. Entiennyt mitä siihen mikkiin olisi pitänyt sanoa. Mumisin siihen jotain ja sitten pitkä väli, koska ei aivoista tullut minkäänlaista singnaalia mitä pitäisi sanoa. Tokaisin lopuksi vaan että... Jooo... Ei mulla muuta, ja laitoin musan päälle. Tämän olisi vielä kruunannut se, jos minulla olisi ollut ainoastaan c-kasetti soitin mistä soittaa musiikkia.

Ilta pimeni ja eteni niin kuin naurettava syksy yleensä etenee. Eteeni tulee kaveri joka luulee omaavansa hyvän esiintymistaidon ja laulutaidon. Pyytää kappaletta ja pääsee kohta laulamaan. Tulee kaverin vuoro ja minulla, kapinallisella bloggarilla on "takataskussa" tälle keskiluokan käyttäytymisen omaavalle työrukkaselle, pieni jäynä. Laulun jälkeen kiitin laulusta ja tokaisin kappaleen sopivan hyvin tähän sienikauden loppuun ja notkeilla nivelillä lavapresenssistä olisi voinut saada kommentin; Ei huono.. Jorma Uotista lainaten.

Myöhemmin illalla sama kaveri uhoili pöydässään. Lavalla laulavan henkilön ollessa tämä hyytelöaivo, joka on varmaa vuohen sukua, huuteli ja oli tulossa lavalle luullen osaavansa paremmin kyseisen kappaleen. Samassa pöydässä istuvat repivät ja pitivät kaveria paikoillaan ettei tämä villikalkkuna pääsisi lavalle. Menin kaverin luo, hieman väsyneenä mutta ärtyneenä. Sanoin; Tämä juttu on nyt näin... samassa kaveri alkoi mulle avautumaan. Mistä sait ton koin syömän villaliivin, sopersi kaveri. Ja minähän en kauaa kuuntele tuollaista, joten Teukka latasin täysiä. Neuloin itse Saatana. Sioillakin on paremmat käytöstavat kuin sinulla. Jos tuo sinun käytös ei ala toimia pantomiiminä se on pommin varma, että tämä sotapäällikkö ei jätä sulle minkäänlaisia muistijälkiä tästä illasta. Otin hieman lisää happea ja tokaisin muille pöydässä istujille, jotka katsoivat minua kuin olisin tehnyt jonkinlaisen yliluonnollisen tempun heidän kaverilleen.; nyt pidätte tämän hämähäkkiheikin käytöksen kurissa.

Ei iltaa ilman häiriköitä, sitä se vaan on. Ei muuta kuin peace and one love for every one.

Kuvaaja: Kimmo Karvinen

Avasin backstage oven ja siinä ne oli, BUM BUM. Maailman suurin munakokoelma, seitsemän äijää kalsareissaan istui pitkällä penkillä. Isot haara-asennot ja osa miehistä antoivat toisilleen isoja haleja. Ajattelin mielessäni; hurja, ihana ja intensiivinen. Mukava ilta siis tiedossa. En voi kuin toivoa, että minulla riittää kärsivällisyyttä koko illaksi.

Yksi munakokoelman taistelijoista tallusteli minun viereeni ja pyysi minulta kappaletta laulettavaksi. Katsoin järkälettä kuin jakomielitautinen peura ja sain vaimealla ja tärisevällä äänellä sanotuksi vain OK...

Joskus väsyttää, jos ei pääse fiilikseen kiinni ja joutuu väkisin hakemaan sitä. Helposti ajattelee, että miksi menin taas pistämään itseni tälle keikalle. Mutta onneksi se menee kyllä ohi, tuleehan se tekemisen riemu sieltä lopulta. Onneksi tämän kaltaisilla keikoilla minä tarvitsen vain kaksi asiaa, keskittymiskyvyn ja mielikuvituksen.

Huomasin illan edetessä kaunottaren paluun. Sama, joka oli edellisellä keikallani yhtä herraa narrannut. Sieltä se ravasi lavalle kuin myrskytyttö. Sain kuulla kunniani, koska en ollut soittanut edellisellä kerralla hänen lemppari kappalettaan. En voinut mitään. Oikea aivopuoliskoni tiesi mitä tehdä eli olla hiljaa mutta vasen puoli, ehei... ei oltu hiljaa. Vaan latasin suorilta seisomilta; tollasia poraavia toosia tulee ja menee, en voi ehtiä soittamaan jokaista v...un kesärallia mitä toivotaan. Nyt pidät sen varaventtiilin kiinni ja menet istumaan paikalles nauttimaan ton juotavas ja rauhoitut. Sitä niittää, mitä kylvää. WHAAT... Mitä äsken tapahtui? Soitin seuraavaksi hänen kappaleensa. Raajani alkoivat puutua ja pakki meni sekaisin. Ei muuta kuin suunta kohti hotelli helpotusta.

Tulin takaisin lavalle penaali riekaleina, jännäkakan suuren syöksyn vuoksi.

Sain muuta ajateltavaa, kun laulamaan asteli kaksi herrasmiestä, toinen luultavasti sinkku, koska käveli lavalle mahtaillen kuin nuori pukki. Toinen herra taas oli iäkkäämpi ja selvästi aviossa. Olotila tällä herralla oli kuin vanhalla pässillä. Suunnattoman vihainen mutta siltikään ei uskalla ilman lupaa edes lavalle nousta.

Ilta oli edennyt melkein muuttumattomana eteenpäin kun huomasin yhdessä pöydässä kaverusten pelleilevän olutpullolla. Olin kuin mentalisti ja tiesin tarkalleen mitä seuraavaksi tapahtuisi... JA KYLLÄ... Iskevä kiskontatyyli, kun kaveri huikkasi pullon niin kovaa huulille, että hammaskartalta katosi puolikas hammas. Sieraimet täynnä olutta ja verta, tämä kaveri nousi pöydästä ja ulvoi kuin mikäkin kiimainen pöllö. Tuo kaverusten pulloleikki tapaturma oli toiselle kaverille sillainen kyyneltulvan laukaisija, että luulisi menevän muutama päivä ennen kuin tuo kaveri lopettaisi ulvomisen.

Vielä kerran katsoin kelloa ja odotin valomerkin tuloa.

Oltiin saatu tuo ulisija lähetettyä kohti ensiapua, kun eteeni astui lavalle laulamaan pedon muotoon valettu, ylisuuret vahatut viikset omaava ja siittiöt tappavat housut jalassa oleva kaiffari. Tämän tyypin mielen synkkä puoli paljastuu minulle, kun tämä rikkaan perheen pelle, rupeaa minulle avautumaan pukeutumisesta. Kaveri sai laulaa kappaleensa, jonka jälkeen avautuminen jatkui. Muttei kauan kun paikan järkkäri oli kuullut tuo kaverin lätinän. Järkkäri laahusti hitaasti lavalle kaverin taakse, otti minulta mikin ja latasi sillä kaveria yläselkään niin että kajareista kuului vaimea kumahdus. Järkkäri otti pillihousupelleä niskasta kiinni ja talutti ulos.

Minä taasen otin mikin ja toivotin kaikille hyvää yötä ja turvallista kotimatkaa.

Oli aamu ja tyttäreni 4-vuotis syntymäpäivä. Kokoonnuimme kaikki neljä, meidän sängylle ja alkoi kuvien napsiminen ja pakettien availu. Sekä tottakai onnittelulaulun lurittelu. Siinä silmät ristissä rakas 4 vuotias Emmani kuunteli meidän korvia repivää laulantaa ja availi lahjojaan. Minä tottakai räpsin valokuvia joka suunnalta kuin mikäkin paparazzi, joka epätoivoisesti tahtoisi edes yhden hyvän kuvan.

Tyttäreni availlessa paketteja, katselin vaimoani, toista tytärtäni Saraa ja päivänsankari Emmaani vuoron perään ja totesin itselleni; etten unelmoi lottovoitosta, sillä minun elämäni onni rakentuu aivan muista asioista kuin miljoonista euroista. Toki miljoonat eurot helpottaisivat arkea mutta ne eivät koskaan toisi minulle näin suurta rakkautta ja hyvää oloa kuin nämä ihmiset minun elämässäni. Niin se vain on.

Aivan mieletön veto Laurilta taas kerran, Suomen oma Justin Timberlake. Olen ylpeä saadessani myydä Laurille keikkaa ja olla mukana näkemässä Laurin nousua musiikkimarkkinoilla. Tässä yksi kovista feattauksista, osoitteessa:

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=lyrrBtQZDQM

Oli hieno lopetus tämän vuoden vimoseen Kaarinan iltatoritapahtumaan. Kiitos kaikille.

Taasen on keikat ommeltu pussiin ja uusia odotellaan...

Älä vi...u korota mulle ääntäs! Sain kohtuu kokoisen raivarin kun viereisestä pöydästä yksi liikaa lientä nauttinut pula-ajan Tarzan alkoi huudella minulle. Eiköhän tämä tästä, ajattelin ja jatkoin keikkaa. Ilta rullasi hyvin eteenpäin, kansa lauloi ja tanssi. Silmääni pisti tanssilattialla kuitenkin kaveri, joka otti omaa tilaa tanssilattialla. Ei vissiin kaipaa seuraa, tuo pelokkaan näköinen kaveri. Kun naisia saapui tanssilattialle, niin tämän kaverin silmät olivat näkemisen arvoiset. Silmät aukenivat kuin lottovoiton saanut. Ei ole tainnut vähän aikaan herra nähdä perseitä pyörittäviä, nahkaviitoista revittyjä minihameisia leidejä. Tämä herra tutkii vähän loitommalla tarjontaa ja yhä aktiivisena tanssijana tanssilattialla. Vielä muutama biisi niin herralle olisi saanut laittaa vetoketjun paikalle muutaman sauman vahvikkeen. Leidit huomasivat herran kiinnostuksen ja huvittuneena alkoivat osoittaa "kiinnostusta", herraa kohtaan. Siitäkös tämä herra innostui. Oli kuin Batman olisi suoristanut nahkasiivet suoriksi sivuille ja alkunut joraamaan. Olin huvittunut, nämä ovat niitä keikkojen parasta antia.

Tanssilattialla oli kova meno, kun herra pisti parastaan. Kaveri oli leidien "koukussa", ja valmis nostettavaksi veneeseen. Muutama naisista lähestyi miestä mutta joutui peruuttamaan samantien takaisin, koska tämä mies pyörii siellä kuin Magic Bullet. Kun tämä tehosekoitin lakkasi pyörimästä, oli nämä leidit jo palautuneet paikoilleen pöytiin istumaan. Ja niin meidän oma Bruce Wayne oli jälleen yksin tanssilattialla.

Illan edetessä näin pariskunnan, jotka nauttivat illastaan suunnattomasti. He lauloivat yhdessä myös dueton, joka oli... no Kotiviini tietenkin.
Seurasin myös heitä illan aikana ja totesin itsekseni, että kun nainen sanoo arvostavansa elämässä vain yksinkertaisia asioita, niin miksi hän silloin katsoo aina mieheensä?

Stalkkaukseni jatkui ja huomasin minihameseurueen pöydästä nousevan yhden leidin ja suuntaavan kohti yksinäistä herraa. He juttelivat tovin, kunnes tämä herra hypähti kuin raketti kuuhun pystyyn ja pyörittämään kroppaansa puolelta toiselle. He siirtyivät leidin opastuksella tanssilattialle. Se kropan pyöritys jatkui myös tanssilattialla ja tämä kyseinen leidi, vilkuili vähän väliä huvittuneena pöytäänsä muiden munamittojen suuntaan. Jonkin ajan kuluttua tämä herra tajusi kaunottaren olevan siinä vain jonkin näköisen vedon vuoksi. Herra pysähtyi ja palkitsi leidiä monet erot nähneenä, autiolla katseella. Ja sanoi jotain siinä samalla. Ei varmaan mitään hyvää koska tämä heinäneito kääntyi niin voimakkaalla vauhdilla ympäri, että luulin tanssilattialle tulevan jonkin näköinen palojälki. Mies katsahti minuun ja minähän näytin peukkua ja annoin aplodit kera hymyn. Näin ensi kerran miehen ilmeestä että tälle tuli hyvä mieli. Viitoin miehen puheilleni ja kysyin haluisiko hän vetäistä jonkin karaokebiisin. Mies katsoi minua monttu auki vähän aikaa ja sanoi," sitä saa mitä tilaa". Aloin hymyillä ja kysyin herralta että oliko tämä kappale tarkoitettu tuolle kyseiselle leidille? Olihan se, ja niin herra myös mikkiin ilmoitti. Kun kappale alkoi, oli minun vuoro olla monttu täysin auki. Kyseinen herra veti kappaleen aivan virheettä ja niin hienolla äänellä, ettei sillasta ääntä vähään aikaan ollut eteen tullut. Laulun aikana koko paikka oli hiljainen, kuin hautajaisissa.

Laulun jälkeen, mies kiitti, kumarsi ja jatkoi matkaa kohti baaritiskiä. Hän sai monia olkaantaputuksia ja keskustelu kavereita. Joita uskon tämän kaverin juuri tarvitsevan.

Iltani alkoi pikku hiljaa olevan pulkassa, joten ilmoitin kaikille kiitokset ja hyvän yön toivotukset. Aloin hakea listoja pöydiltä kun yksi 40 ja 50 ikävuoden välissä oleva nainen tuli luokseni ja totesi olevani hyvännäköinen. Hän lisäsi siihen vielä myös olevansa eronnut sinkku Forssasta. Naurahdin ja sanoin, että yleensä kun on eronnut niin ollaan sinkkuja. Sanoin myös nimetön pystyssä olevani naimisissa. Ajattelin mielessäni mitä noiden puumanaisten mielessä oikein liikkuu. Jatkoin listojeni hakemista pöydiltä. Aloin purkaamaan soittimia, kun tämä puuma hyökkää lavalle ja antaa minulle lapun, jossa on hänen puhelinnumeronsa. Kiitin puumaa ja työnsin lapun pinoon, jossa oli laulettuja kappaletoiveita. Laput roskiin ja nenä kohti kotia.

Näin oli taas tämä viikonloppu pulkassa ja mikä parasta, mitä jokaisen keikan jälkeen ajattelen, on päästä omaan sänkyyn oman rakkaani viereen. Ja saattaahan siellä sängyssä olla myös meidän rakkaat tyttäret. Eli ahdasta tulee mutta ei haittaa.

RAKKAUTTA KAIKILLE LUKIJOILLE.   

Karrin Puomi, Ypäjä taattu menomesta. Siellä saadaan myös minun sukat jaloissa pyörimään. Ei Maaar... Väsyttää aika mennä nukkumaan niin kuin kuvastakin näkyy. Ei vaan pysy silmät enää auki. Kohta taas uutta matskuu...

zzz...

zzzzzzzzz...

zzzzzzzzzzz...

Kaarinassa iltatorilla viihdytti lapsia ja lapsenmielisiä Hattu-Juttu orkesteri. Kiitos Valtteri Lipasti ja Lotta Svartsjö. Keikan jälkeen meillä taisi olla joku hauska juttu...

Tervetuloa myös ensiviikolla 28.8 klo.18.00 torille, jolloin siellä viihdyttää Lauri Mikkola.

Nähdään siellä!

En oikein ymmärrä, mikä joitain ihmisiä vaivaa. Kun tullaan pyytämään kappaleita joita halutaan kuulla, niin ei... ei kelpaa prk...le vaikka kaikki haluamansa kappaleet soitan.                                                                                         

Olin tuossa viikonloppuna taas keikoilla ja iltojen tapaan tulen paikalle ja laitan kamat kasaan, otan ison tuopin vettä ja kupposen kahvia ja odottelen iltani alkamista.

Keikan edetessä fiilis oli hyvä ja mieliala korkealla. Kunnes pienen pieni rouva tulee minulta pyytämään kappaletta, jonka haluaa laulaa. Tämä olisi ollut muuten ok mutta kun nostin katseeni ja huomasin että alkukantaiset apinan geenit tulevat niin vahvasti rouvan kasvoista läpi että en voinut muuta kuin purra poskeani ja suunnata katseeni kohti lattiaa. Tuli rouvan vuoro laulaa ja kun tämä apinoiden planeetta elokuvasta karannut rouva alkoi laulaa niin muutkin kuulijat olivat samaa mieltäni kanssani että samassa tilassa ei voinut enää olla. Joten päätin ottaa pienen 4 minuutin pisutauon.

Paikalla oli myös porukka, jolla oli temppulientä kerrakseen veressä ja mietinkin koskas nämä mahtavat tulla laulamaan...No melkein heti kun olin tuon ajatuksen saanut päähäni. Ja he eivät laulaneet yhtä eikä kahta vaan puhutaan reilusta kymmenestä kappaleesta. Sieltä tuli Juicesta Rod Stewarttiin, en tiedä jaksanko enää ajattelin, kunnes tämä yksi kaveri tulee ja antaa kunnon halauksen. Tämä kännipelle, joka näytti siltä kuin hampaat olisi hakattu suusta ja hengitys haisten aivan gourmet kaurapuurolle a´la vessanpönttö sanoi minulle: ´Olen mä aika kova vetämään tangoa, kiitos illasta´.  Taputin kaveria olalle ja sanoin vain oksennusta pidätellen että niin olet. Ja selvennyksenä vielä että kännipellen suusta ei kuulunut ainuttakaan tango kappaletta saatikka mitään muutakaan kappaletta mistä olisi saanut selvää. 

Iltani kohokohta oli kuitenkin tämä ´viimeisen käyttöpäivän nähnyt jauheliha`. Rouva, joka oli miehensä kanssa ravintolassa. Mies oli kuin olisi jäänyt jonkinmoisen tiejyräiskuporakone yhdistelmän alle. Silmät pulpahtaisivat pian ulos kuopistaan, nenä oli joka kerran toisella poskella kuin edellisellä, kun miehen näin ja suu... ei sitä suuksi voinut sanoa. Olkoon aukko keskellä leukaa. Lisäksi vielä mies oli tuommoinen ´tuulen nussima vinkuheinä´eli laiha kuin mikä. Ihme ettei tällä miehellä tanssiessa menneet jalat poikki, oli ne kyllä sillaiset cocktail tikut että odotin koko ajan koska napsahtaa. Mutta takaisin tuohon harmahtavaan jauhelihaan eli rouvaan. Soittelin siinä toive musiikkia kun tämä Auschwitzistä karannut elämäntapa valittaja tulee viereeni ja toteaa: ´Voitko soittaa jotain tanssittavaa musiikkia?` Tottakai totesin, minkälaista tanssittavaa musiikkia haluat lisäsin. Harmaa jauheliha katsoi minua silmät pyöreinä ja sanoi vähän ajan päästä, että jotain mitä voi tanssia. Aaaaaaaaaaaaaahhhhhhhhhhhhhhhhh... Soitin kasaria, ysäriä ja tämän hetken biisejä suomalaisesta ulkomaiseen musaan. Ei...ei mikään kelpaa. Jokaikisen kappaleen jälkeen valivalivali ja vali. Kysäisin rouvalta mikä tietty kappale olisi mitä hän halusi tanssia tämän vinkuheinänsä kanssa? Sain peräti viisi hänen lemppari tanssikappaletta, jotka soitin peräkanaa. Ei, ei kelpaa. Naama kuin myyrän vit...lla se istuu pöydässä ja näyttää siltä kuin olisi imenyt kaikki ravintolan sitruunat kertaistumalta. Mulle riitti, älä pyydä mitään...mitä helvettii te haluutte multa.

Onneksi paikalla oli myös viihdyttävä puliukkokomppania, joiden kanssa vietin loppuillan...