Älä etsi onnea, tee sitä!
Kuka nyt haluaisi poistua kodistaan? Onhan se vaivalloista, kun täytyy miettiä mitä laittaa päälle ja vielä pitää jutella vieraiden ihmisten kanssa. Tällaisia ihmisiä tulee harvase keikka. Tämä ihana arki, tuo minulle silmäniloa. Aina kun näitä näkee, se on kuin eka kerta. En tiedä mutta osaan naurattaa näitä 
kyseisiä ihmisiä ja taas naurattaa näitä ei verkkareihin pukeutuneita samalla vitsillä. Elämässä pitää olla iloa, naurua ja vakavuutta muttei synkkyyttä. Ehkä siksi keikkakalenterini pysyy täynnä erilaisista mielenkiintoisista riennoista. Tässäkin on pointtina se, että ei saa antaa periksi. En silti koe, että olisin hirveästi joutunut ponnistelemaan minkään työtarjouksien eteen. Elämä on jotenkin vain kuljettanut. Olen ollut oikeassa paikassa, oikeaan aikaan.
Itseäsi älä petä, ei ole mitään pahempaa kuin teeskennellä olevansa joku muu. Kukaan ei voi olla onnellinen, jos joutuu perääntymään unelmistaan. Näin minä ajattelen ja kiehtovaa on myös se, että meillä on henki ja sielu, joita ei voi pukea sanoiksi. Ja kun sanat loppuvat alkaa musiikki.
Pieruverkkarit ja ehkäisyponnari, niistä on monen perheenäidin lauantaityyli tehty. Nuorekkaasta ryhdistä e
i ole tietoakaan ja astetta rennompi kävelytyyli takaa varmasti sen, että rauhassa saa olla koko illan. Tässä kohtaa voisikin huutaa, että MUMMOT, NYT ON TEIDÄN AIKANNE! Aikamatka heidän nuoruuteen, on ainakin erilaista. Nämä mummelit, kuin siperian koivut, tälläävät itsensä täyteen meikkiä. Huulipunaa on aina jäänyt kiinni tekohampaisiin ja silkkinen alushame aina viimisen päälle silitettynä. He osaavat kuitenkin ottaa elämän pienistä iloista kaiken irti. Yhdessä asiassa nämä ikääntyneet ihmiset ovat vailla vertaa. Se on valittaminen, mutta onhan valittamisessa hyviäkin puolia. Pitää vain erottaa mikä on järkevää valittamista ja 
mikä tyhjän valittamista. Vääjäämättä syntyy joskus väärää mutta sen voi korjata. Jos ei tee mitään, ei synnykkään mitään. On elettävä niin, että on itse tyytyväinen elämäänsä. Älä etsi onnea, tee sitä. Välillä lähipiirini ihmettelee, kuinka saan nämä humalaiset olemaan kunnolla keikoillani. Siihen sanon vaan, että koirakin kuuntelee puhetta, kaikki riippuu itsestä. Helpoin tapa saada humalaisten kunnioitus on vähän sama kuin naiselta voi oppia, että maailma pyörii toisellakin ajattelutavalla kuin itsellä on. Humalaisten kanssa menen heidän ajatusmaailmaan ja olen yhtä hölmö enkä piittaa mitä muut ajattelevat. Laskeudun paikalle, tartun mikkiin ja loistan kuin diskopallo.